Tunnelmia Pariisista

Uudenvuoden olisi voinut viettää paljon ankeammassakin paikassa kuin Pariisissa. Kaupunkilomalla ei tosin koskaan ehdi paljoakaan lomailla, ja uudenvuodenlupaukseni siitä, että palaisin töihin ilman silmäpusseja ei toteutunut: pussit olivat edelleen paikallaan tänään aamulla.

Silmäpussit ovat ehkä kuitenkin sen arvoiset, että sai käyskennellä pitkin Pariisin katuja, harjoitella ranskan puhumista ja kuullun ymmärtämistä sekä ennen kaikkea syödä aivan liikaa hyvää bistroruokaa ja maistella monia hyviä viinejä. Ja juhlistaa vuoden vaihtumista Jardin des Tuiliersissa kera samppanjan, tosin ilman ilotulista. Matkan kohokohta oli kuitenkin päivän visiitti Sancerren kylään Loiren laaksoon maistelemaan Sancerre-viinejä. Tuo reissu ansaitsee oman postauksensa, joten tämä vain teaserinomaisesti mainittakoon.

Näkymä Hotel Barockin ylimmän kerroksen ikkunasta sateisena aamuna. Kuva Mademoiselle de Blancs.
Hotel Barockin sisustus oli nimensä mukainen. Viinipunaisissa samettitapeteissa ja mustissa kristallikruunuissa oli havaittavissa jopa hieman bordellimaisuutta. Kuva Mademoiselle de Blancs

Parasta Pariisissa on ruoka, sillä se on hyvää ja tuoretta, sitä on paljon ja se on suhteellisen edullista. Ja lisäksi viinien ravintolahinnat ovat aivan eri luokkaa kuin kotimaassa, monessa paikassa viini kuuluu myös menun hintaan. Ehdottomiin suosikkibarganeihin kuuluu Bistro des Deux Théatres lähellä Galeries Lafayettea, jossa menu maksaa 39 euroa henkilöltä, ja siihen sisältyy aperitiivina Kir, alkuruoka, pääruoka, jälkiruoka, kahvi sekä puoli pulloa viiniä. Annoksissa on valinnanvaraa nirsommallekin ruokailijalle, listalla on kaikkea ostereista loheen ja pihvistä Grand Marnier crêpeihin. Niin, ja toki on myös mainittava että ruoka ja viini eivät ole ainoastaan halpoja vaan myös hyviä ja lisäbonuksena on vielä paikan viihtyisyys. Samaan ketjuun kuuluu muitakin ravintoloita, joista testasimme myös Place de Clicyllä sijaitsevan Bistro Melrosen.

Pariisissa ollessa pitää testata myös viinikauppojen tarjontaa. Tässä uudenvuodenjuomana nautittu halpissamppanja Magenta Brut ja Clos de Nouysin Vouvray Sec 2010. Kuva Mademoiselle de Blancs.

Lomaltapaluun jälkeen pitänee taas yrittää päästä jotakuinkin normaaliin rytmiin ja totutella siihen, että joka ilta ei olekaan tarjolla kolmen ruokalajin illallista. Tai siihen, että Suomessa lounaalla ei  juodakaan viiniä.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti