Leipää ja viiniä Tallinnassa

Käväisin viikonloppuna Tallinnassa ystäväni kanssa viettämässä tyttöjen laatuaikaa. Päivän konsepti oli rentoa oleskelua ja uusien paikkojen testaamista ilman stressiä, ja ainoat tekemämme buukkaukset olivat sopivasti kauneushoitolaan ja illalliselle.

Onneksemme päivä oli upean aurinkoinen ja helteinen, mikä mahdollisti mukavasti terassilla ja ulkona oleilun aina iltalaivan lähtöön asti. Ensimmäisen stopin teimme lounaalle F-Hoone -nimiseen ilmeisen hipsterihenkiseen ravintolaan Telliskiven vanhalla teollisuusalueella. Lounaalta jatkoimme kulman taakse Pokaal veinibaarin terassille nauttimaan lämmöstä ja Proseccosta, joka muuten tuntuu Virossa olevan samassa suosiossa kuin Cava meillä. Olenkohan koskaan käynyt yhdessäkään tallinnalaisbaarissa tai -ravintolassa jonka listalla ei olisi Proseccoa laseittain?

Pokaal tarjoaa viiniä laseittain, pulloittain ja 15 euron all you can drink -viinibuffetissa.

 Kauneushoitolavisiitin jälkeen tarvitsimme taas kipeästi nesteytystä ja vanhassa kaupungissa törmäsimme ainakin itselleni uuteen tuttavuuteen, gastropubiin nimeltään Clayhills. Mukavasti vanhahtavan kirjaston tyyliin sisutettu paikka tarjoaa tapaksia, ruokaa, listan erilaisia oluita ja kivoja drinkkejä sekä luonnollisesti kohtuuhyvän viinilistan. Allekirjoittanut päätyi välipalana mereneläviin tapasmuodossa sekä lasilliseen Albert Bichot'n Chardonnay Vieilles Vignes 2011:a.

Clayhillsissä yleensä varsin tavanomaiset friteeratut tapakset oli valmistettu mehukkaiksi.

 Päivän kohokohdaksi muodostui kuitenkin etukäteen buukattu illallinen Leib-ravintolassa Olevisten kirkon tuntumassa lähellä satamaa. Kesän kunniaksi ruokailijat oli siirretty sisätiloista viihtyisälle sisäpihalle, ja me pääsimme ystäväni kanssa miellyttävälle katetulle terassille istumaan lampaantaljoilla peitetyille tuoleille. Tyylikästä mutta letkeää fine dining -tunnelmaa ulkotiloissa, jotain mitä ei Helsingissä ole liiemmin tarjolla.

Leib, eli suomennettuna leipä, tarjosi leipänsä lisäksi lähialueen tuotteista valmistettuja herkullisia annoksia. Menu oli varsin suppea, minkä olen ainakin itse huomannut olevan hyvä merkki, sillä tuolloin ruoan laatu on helposti parempaa kun kokkien ei tarvitse keskittyä kymmenien erilaisten annosten valmistamiseen. Sisäpihan grillissä valmistettu viiriäinen oli suussa sulavan herkullista, ja itavaltalainen Zweigelt rosé sopi salaattipedillä makaavan linnun kanssa erinomaisen mukavasti. Myös alkuruuaksi nauttimani tuorejuusto marinoidun porkkanan kanssa sekä Champagne Vieille France Brut NV olivat upea yhdistelmä.

Leibissä nuori henkilökunta oli todella ystävällistä ja palvelu oli poikkeuksellisen hyvää. Ravintolasta saattoikin jo heti ensivierailulla tulla uusi Tallinnan-suosikkini edelliskerran löydön Dominicin lisäksi.

Leibin tyylikkäällä terassilla istuskelee mielellään pidempäänkin.

Jälleen kerran lyhytkin visiitti osoitti sen, että eteläinen naapurimaamme on ottanut valtavia harppauksia ruoan ja viinin saralla ja monet uskaltavat satsata myös elämyksellisempään ruokailuun. Vielä muutama vuosi sitten Tallinnan aidosti hyvien ravintoloiden määrän saattoi laskea miltei yhden käden sormilla, mutta nyt laatukuppiloita tuntuu olevan lähes joka kulmalla. Suomalaiseen hintatasoon tottuneena Tallinnan paremmatkin ravintolat ovat vähintään kohtuuhintaisia elleivät jopa edullisia.

Satamassa kotiin päin matkatessa onkin sitten aina yhtä mielenkiintoista nähdä miten erilaisia päivämatkoja eri ihmiset voivat yhteen ja samaan kaupunkiin tehdä.