Matkakaipuu

Tiedättekö sen tunteen, kun palaa kotiin mahtavalta reissulta, ja päällimmäinen tunne on ontto ja kaihoisa? Eikö olisikin ihanaa, jos elo olisi yhtä lomaa?

Minulla on nyt juuri se tunne. Tyhjyyden tunne vain pahenee, kun käyn läpi matkakuvia ja mietin, mitä juttuja saisin niistä riivittyä irti blogiin. Tai kun joku kysyy, miten matka meni. No, hitsin hyvin, kiitos kysymästä.

While in South Africa -juttua kirjoittaessani mietin sitä ihanaa odotusta, kun matka oli vasta aluillaan, enkä tiennyt mitä kaikkea jännää olisi vielä tulossa vastaan. Muistelin myös, miten mahtavaa olikaan vuokrata auto ja ajaa vuorien yli ja pilvikerrosten läpi Hermanukseen. Vuorten takaa ei löytynyt vain idyllinen rantakaupunki, vaan myös erinomaisia viileämmän ilmaston viinejä. Jos törmäätte Hamilton Russelliin tai Newton Johnsoniin, niin ostakaa pois kuljeksimasta.

Kolmas päivä, uudet aurinkolasit, matkalla safarille ja stoppi viinitilalla. Could be worse.

Cap Classique -tekstin kirjoittaminen sai minut puolestaan miettimään matkan ensimmäistä iltaa Kapkaupungissa, kun istuimme hotellihuoneen parvekkeella juoden kuohuviiniä ja suunnitellen seuraavan päivän seikkailua Pöytävuorelle. Tai sitä päivää, kun palasimme loman loppupuolella takaisin Kapkaupunkiin, emmekä jaksaneet kuumuudessa leikkiä enempää turistia, vaan parkkeerasimme hotellin uima-altaalle skumppapullon kanssa. Altaalla kuuntelimme sireenien huutoa ja helikopterien pörräystä, kun pitkän, kuivan kauden aiheuttamat maastopalot lähenivät Kapkaupunkia.

Hotellivinkkeinä muuten Kapkaupunkiin Bo-Kaapin värikkäältä alueelta Dutch Manor Antique Hotel tai An African Villa fiinistä ja idyllisen rauhallisesta Tamboerskloofista.

Iltaskumpat kapkaupunkilaisella parvekkeella. Loma on vasta alkanut!

Piinapenkissä Pinotage taas muistutti pyöräretkeilystä Franschhoekissa. Ensimmäisessä pyöräilypäivässämme oli katastrofin ainekset ilmassa, mutta hyvin siitä loppujen lopuksi selvittiin. Môresonille saapuessamme aviomiehen pyörästä puhkesi kumi. B&B:mme omistaja hurautti paikalle ja asia korjaantui lounaamme aikana (Lounasvinkki Franschhoekiin: Bread & Wine Môresonilla on käymisen arvoinen ravintola). Iltapäivällä polkiessamme kohti kotia minun pyörästäni puhkesi rengas, ja lähdimme hetken pohtimisen jälkeen taluttamaan pyöriä kohti kaupunkia. Juuri miettiessämme, että viisi kilometriä on melko pitkä matka taluttaa pyöriä, pysähtyi viereemme pickup. Edellinen stoppimme oli ollut kuvankaunis Eikehof Wines, ja erän tilan työntekijöistä tunnisti polkupyörämme tien varressa. Eikun pyörät pickupin lavalle ja turret kyytiin, ja takaisin majapaikassa oltiin alta aikayksikön.

Tässä me istutaan ja nautitaan, kun muut korjaavat meidän pyöriä.

Toki kotona olemisessakin on etunsa. Täällä ei ole purevia kirppuja, eikä tarvitse pelätä, että kotiin tullessa makuuhuoneen katossa möllöttää jättikokoinen karvainen hämähäkki (nyt osaan pyydystää sellaisenkin). Viinitarjonta on kotona vähän laajempi ja painottuu enemmän vanhaan maailmaan, mutta toisaalta ravintolahinnat ovat ainakin tuplasti kalliimmat.