Katala korkkivika

Siellä se vaanii, kun sitä vähiten odotat. Olet kutsunut vieraita kylään ja nostat pöytään pullon, jonka avaamista olet odottanut. Avaat pullon lähes innosta repeämäisilläsi - ja viinissä on korkkivika. Mahtava homma.

Mikä korkkivika oikein on ja mistä sen tunnistaa?

Korkkiviaksi kutsuttava viinivirhe kulkee nimellä TCA, joka on lyhenne kemiallisesta yhdisteestä, viralliselta nimeltään 2,4,6-trikloorianisoli. TCA syntyy, kun muun muassa korkissa viihtyvät sienikasvustot joutuvat kosketuksiin esimerkiksi viinikellareiden puhdistamistamiseen käytettävien aineiden kanssa.

Katala korkkivika - www.blancdeblancs.fi
Näistä kahdesta korkista vain oikeanpuoleisessa on korkkivika.


Viinintekijöiden kanssa käymieni keskustelujen perusteella korkkiviasta voi olla hankala päästä eroon, kun sellaisen on kerran kellariinsa saanut. Yhdestä saastuneesta korkista TCA tarttuu kosketuksesta muihin korkkeihin. Joten jos korkkisatsista yksi on saastunut, on todennäköisyys suuri, että muutkin samassa pakkauksessa olleet korkit ovat saaneet tartunnan. Tämän saattaa helposti huomata myös kuluttajana, jos sattuu tilaamaan viiniä erästä, jossa useassa pullossa on korkkivika. Olen itsekin joutunut pari kertaa tilanteeseen, jossa kahdella peräkkäin avatulla samalla viinillä on ollut TCA.

Korkkivikoja on olemassa eri asteisia. Osan tunnistaa heti ja toisia voi olla heti vaikea bongata. Tyypillisesti TCA-tartunnan saanut viini tuoksuu pahvilta, märältä villasukalta tai tunkkaiselta kellarilta. Tällöin viinistä myös katoaa hedelmäisyys ja maku on tunkkaisuuden alla lattea ja yksiulotteinen. Toiset ihmiset osaavat tunnistaa korkkivikoja muita paremmin, ja osa saattaa olla hyvinkin herkkiä tunnistamaan TCA:n.

Olen oppinut, että korkkivikaisen viinin voi yrittää pelastaa elmukelmun tai sellofaanin avulla. Kuuleman mukaan sellofaanin pinta saa viinissä aikaan jonkin sortin kemiallisen reaktion, joka poistaa pahimman pahvin ja kellarin maun. Olen itsekin tätä kikkaa useaan otteeseen testannut, ja ainakin lievemmissä korkkivikatapauksissa temppu toimii. Arviolta vartin sellofaaniuittamisen jälkeen viinistä poistuu ainakin pahin tunkkaisuus, mutta hedelmäisyyttä tämäkään temppu ei valitettavasti palauta.

Joku viinintekijä joskus kertoi, että korkkivika voi itseasiassa asua korkin lisäksi missä tahansa puumateriaalissa. Tällöin myös kierrekorkillinen viini voi olla korkkiviallinen, jos se on vaikkapa kypsytetty TCA-tartunnan saaneessa tammitynnyrissä.

Korkkivian lisäksi viinissä voi olla muitakin virheitä, mutta vialliset viinit leimataan usein korkkivikaisiksi. Viininystävälle vastaan tulevia viinivirheitä ovat myös esimerkiksi hapettuminen ja viinin uudelleenkäyminen pullossa. Epämiellyttäviä tuttavuuksia nekin.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti