Kesäkino, viiniä ja ranskalaista elokuvaa

Lomien päätyttyä on perinteisesti siirryttävä harrastamaan fiksuja ja kulturelleja asioita. Monet aloittavat syksyllä terveellisen elämän tai uuden harrastuksen, itse yritän mahduttaa iltoihin ja viikonloppuihin jollakin tavoin älylliseltä vaikuttavia ajanvietteitä. Yksi tällainen on vierailu Helsingin kulttuurihelmiin kuuluvaan Kesäkino Engeliin. Senaatintorin empirerakennuksen uumenissa sijaitseva ulkoilmaelokuvateatteri on oikea kaupunkilaisen unelma.

Kuva lainattu täältä
Engel näyttää pääasiassa ranskalaisia leffoja, jotka sopivan pimenevään kesäiltaan erinomaisesti. Tällä kertaa ohjelmistossa sattui pyörimään sympaattinen ranskalais-venäläinen Le Concert, joten elokuvaelämyksen lisäksi sisäpihan viihtyisyyttä lisäsi Pjort Tsaikovskin musiikki.

Erityisplussan Kesäkino saa tarjoiluistaan, sillä leffaa katsellessaan kulturelli yleisö saa nauttia Café Engelin tarjonnasta ja maistella esimerkiksi viiniä. Miinuksena mainittakoon toki se, että pullot on reippaasti ylihinnoiteltu: pullo perusvalkkaria ja vastaava punkkua maksoivat yhteensä 88 euroa.

Kesäkinoon ehtii vielä tänäkin kesänä, ohjelmisto pyörii ensi viikon loppuun saakka.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti