Kun saapuu syys

Syksyn tullen monilla on tapana vaihtaa valkoviinistä punaviiniin. Valkkarin ystävänä pidän kynsin hampain kiinni oikeudestani juoda valkoviiniä myös kesän päätyttyä, ja onneksi syitä valkkarin valintaan ei ole vaikea löytää.

Kaunis syksyinen päivä keltaisine lehtineen on kuin luotu valkoviinin juomiseen. Etenkin auringon kirkkaiden syyssäteiden pilkistellessä ja kullatessa puusta putoilevia lehtiä, alkaa mieleni tehdä valkoviiniä. Esimerkiksi upean mineraalinen Chablis Premier Cru on tähänkin vuodenaikaan täydellisesti sopiva valkoviini.

Syksy Chablis'ssa - www.blancdeblancs.fi

Yksi erinomainen syy juoda valkoviiniä syyskuusta alkaen ovat osterit. Osterikausi alkaa syyskuussa ja päättyy huhtikuussa - ranskalaisten mukaan näitä nilviäisiä kun saa syödä niinä kuukausina, joiden nimessä on r-kirkain. Ja kaikille lienee enemmän tai vähemmän itsestäänselvyys, että ostereiden kanssa juodaan valkoista, ei punaista viiniä. Samppanjakin sallittakoon tässä yhteydessä. Samppanjan lisäksi klassikkoyhdistelmä ostereiden kanssa on Loiren länsiosista tuleva Muscadet-viini.

Ostereita Chablis'ssa - www.blancdeblancs.fi
Sienet määrittelevät pitkälti sen, mitä Maison de Blancsissa syödään syksyisin. Tatit ja kantarellit ovat jo tulleet ja menneet, mutta nyt koreihin päätyy ihania mustatorvisieniä, suppilovahveroita ja hienoja lampaankääpiäkin on löytynyt jonkin verran. Näiden upeuksien kanssa viiniksi kannattaa valita esimerkiksi alsacelainen Pinot Blanc. Sienten kanssa voin tosin tehdä välillä poikkeuksen - Burgundista ja Uuden-Seelannin Martinborough'sta peräisin oleva Pinot Noir on ihan ookoo vaihtoehto.

Sieniä ranskalaisilla markkinoilla - www.blancdeblancs.fi

Kaikki tämän postauksen syysaiheiset kuvat on otettu viime lokakuussa Chablis'ssa.

2 kommenttia:

  1. Sienille kannataa kokeilla myös fino-sherryä tai savagninia, jos sitä jostain saa käsille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, etenkin Fino on kyllä sienille ihan lyömätön viini!

      Poista