Omaperäisyys vs. tasalaatu

Pienet tuottajat ja heidän viininsä ovat aina olleet sydäntäni lähellä. Olenkin usein harmitellut sitä, miten vähän Suomessa on tarjolla oikeasti kiinnostavien pienten tuottajien viinejä, poislukien ravintolat joista saattaa joskus löytyä vaikka minkälaisia aarteita. Oli miten oli, suosin mahdollisuuksien mukaan pientilojen tuotteita, sillä pienten elinkeinojen tukemisesta saatavan hyvän omantunnon lisäksi tuloksena on usein se, että pääsee maistelemaan kiinnostavampia viinejä kuin suurten tuottajien tuotteita maistellessa. Onhan se vaan niin, että isojen viinitalojen perusviinit ovat usein valitettavan tylsiä ja tasapaksuja.

Viinimatkoilla avomiehen kanssa olemme kerta toisensa jälkeen huomanneet, että suurten ja tunnettujen tilojen cellar doorit kannattaa suosiolla jättää väliin ja satsata sen sijaan sattumanvaraisesti vastaantuleviin pikkutiloihin. Kiinnostavien makujen lisäksi pienillä tiloilla vierailun yhteydessä saa useimmiten henkilökohtaisempaa palvelua ja kokonaisvaltaisemman vierailukokemuksen. Pikkutiloilla saa useimmiten maistaa halutessaan läpi tuottajan koko valikoiman, jopa ne kalliimmat viinit, kun taas suurtiloilla lippulaivaviinejä ei aina saa maistaa edes maksusta. Miellyttävä poikkeuksen tähän tekee esimerkiksi Tyrrell's Hunter Valleyssa, sillä maisteluhuoneesta löytyy talon kuuluisinta ja arvostetuinta Vat 1:ia useaa eri vuosikertaa 1990-luvulta asti, eli maistaja pääse testaamaan viiniä vertikaalina.

Tyrrell'sin tila Pokolbinissa, Hunter Valleyssa ja pullo Vat 1:n vuosikertaa 1999. Huomaa mitalien määrä! Kuvat lainattu.

Etenkin samppanjoissa pientuottajien puuttuminen kotimaan valikoimista on harmillista, sillä Alkosta löytyvien (etenkin jossakin määrin kohtuulliseen hintaluokkaan mahtuvien) samppanjoiden valikoima jättää toivomisen varaa. Moët ja Veuve Cliquot ovat toki näyttäviä pulloja ja kivoja juomia sopivissa tilanteissa, mutta näin samppanjaintoilijana toivoisin myös kiinnostavampia vaihtoehtoja. 

Eräs kiinnostava samppanjatalo johon olen törmännyt hiljattain on Tarlant, jonka viinejä löytyy käsittääkseni joistakin hyvin varustelluista ravintoloista ainakin Helsingissä. Tarlant oli ensimmäinen Champagnen alueen tuottaja joka lähti kokeilemaan zero dosage rosésamppanjaa, eli rosésamppanja johon ei ole lisätty lainkaan sokeria. Rosé Zero Brut Nature on lisäksi tehty rosélle poikkeuksellisella yhdistelmällä, eli 85 % Chardonnayta ja 15 % Pinot Meunieria. Tämä on mielestäni hieno esimerkki siitä, miten pienen ja uskaliaan tuottajan omaperäisyys on kiinnostavampaa kuin suurten tuottajien tasalaatuiset tuotokset, ja lopputuloskin on herkullinen.