Patrick Piuze, Chablis'n outolintu

Patrick Piuze on kanadalainen, viineihin hurahtanut ja monen viiniä tuottavan maan kautta Chablis'hin tiensä löytänyt viinintekijä. Patrickin viineissä ja viinin tekemisessä on monta kiinnostavaa aspektia, ja monien maineikkaiden talojen kautta hän on päätynyt tekemään omalla nimellään viiniä Chablis'ssa.

Patrick Piuze ei esimerkiksi omista ainoataan köynnöstä itse, vaan kaikki rypäleet ostetaan valituilta sopimusviljeilijöiltä, joista monien kanssa viinitalo on tehnyt yhteistyötä jo koko olemassaolonsa ajan. Tosin Piuzen ensimmäinen vuosikerta oli 2008, joten mistään perinteitä uhkuvasta talosta ei kuitenkaan vielä ole kyse.



Lyhyestä historiastaan huolimatta Patrick Piuze tuntuu olevan monen viininystävän huulilla, ehkä osin sen vuoksi, että hän eroaa monilla tavoin perinteisistä Chablis-tuottajista, jotka jatkavat perheyritystään ties kuinka monetta sukupuolvea ja ovat haalineet omistukseensa tiluksia ympäri apellaatiota. Piuzen viinit ovat puhdaspiirteisiä, elegantteja ja raikkaita, ja vaikka monesta muustakin Chablis-viinistä voi sanoa näin, ovat Piuzen viinit mielestäni hehkutuksensa ansainneet.

Piuze tekee viinejään suurella pieteetillä huomioiden pienimmätkin yksitykohdat. Yksi Piuzen kiinnostavista aspekteista on myös se, että hän käyttää viineihinsä vain ja ainoastaan rypäleitä jotka ovat kasvaneet vanhoissa köynnöksissä, eli Piuzen viiniä maistaessaan voi aina olla varma saavansa vieilles vignesiä. Vanhojen köynnösten ikää ei ole Chablis'ssa sen kummemmin määritelty, mutta ainakin Piuzen tapauksessa köynnökset ovat lähtökohtaisesti allekirjoittanutta vanhempia.



Viinitalon vetäjä on pienen talon keulahahmoksi monella tavoin hyvin soveltuva: sanavalmis, hyvä esiintymään ja puhumaan, innokas kertomaan viineistään niin paljon kuin kuulija jaksaa kuunnella ja lisäksi ehkä hieman eksentrinen tyyppi. Piuzella tuntuu riittävän energiaa pienemmän kaupungin verran, ja huomasin kuviani läpi käydessäni, että kymmenistä Piuzen luona vieraillessani ottamistani kuvista jopa yhdessä hän seisoo paikallaan.

Patrick Piuzen valikoimiin pääsee vuosittain parisenkymmentä eri viiniä, joista volyymiltaan suurin on Petit Chablis. 1er Cru- ja Grand Cru -tarjonta on lisäksi melkoisen vaikuttava, sillä Piuzen etiketin takaa löytyvät muun muassa Les Fôrets, Vaulorent, Blanchot, Bougros ja Grenouilles. Upeita viinejä kaikki tyynni, ja ne säilyttävät raikkautensa taatusti vielä monta vuotta kuitenkin kehittyen hienovaraisesti ja hienostuneesti.

Piuze käyttää viineihinsä tammea - seikka joka jakaa Chablis-tuottajat kahteen leiriin. Tynnyrit ovat kuitenkin aina vanhoja (vierailuhetkellä uusimmat olivat vuodelta 2008), joten liialliseen tammen tuntuun ei Piuzeissa pääse törmäämään.

Niin, ja ehkä se kaikkein erikoisin juttu Patrick Piuzen viineistä: 95 % talon tuotannosta menee vientiin.

Piuzen viinejä on Suomessa saatavissa vain ravintoloista, ja niistäkin ainoastaan harvoista ja valituista. Itse muistan nähneeni Piuzea ainakin Postresissa, mutta tällä hetkellä ravintolan viinilista ei harmillisesti kyllä näyttänyt kyseisen viinintekijän tuotteita tarjoavan.

4 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostaa teidän Ranskan reissu ja todella mielenkiitoisen tuottajan luona olette vierailleet. Täytyy laittaa tuottaja muistiin, jos sattuisi viinejä tulemaan vastaan.Tässähän rupeaa myös itsellä matkakuume nousemaan.

    VastaaPoista
  2. On se kumma kun matkakuume vaan pahenee matskustellessa... Mutta Piuze kannattaa ehdottomasti laittaa muistiin ja testata jos vaan mahdollisuuden saa.

    VastaaPoista
  3. Älä. Mä kärsin ainakin kroonisesta matkustuskuumeesta:) Aina reissulta palatessa lupaan olla vähän aikaa kotona ja sit siitä parin viikon päästä olen tutkimassa lentotarjouksia...

    VastaaPoista
  4. Mä mietin jo paluumatkalla Pariisissa, josko löytyisi joku Helsinkiä kiinnostavampi kohde. Taidan tunnustaa kärsiväni patologisesta matkakuumeesta.

    VastaaPoista