Jostain syystä tuntuu siltä, että olen viime aikoina törmännyt poikkeuksellisen usein korkkivikaisiin pulloihin.
Ranskalaisen joulun vietossamme Puligny-Montrachet'mme oli korkkivikainen, Australian-reissulla Torbeckin pullomme oli viallinen, taannoisessa Rioja-tastingissa yksi pulloista maistui puulle ja niin edespäin. Eniten otti kuitenkin päähän menneenä viikonloppuna, kun tarjolla oli todella pahasti korkkivikainen Charles Heidsieck Rosé 1999.
Kokeilimme pelastaa samppanjaa juomakelpoiseksi niksipirkka-tyyppisellä kikalla, eli laitoimme juomaan tuorekelmua. Tarinan mukaan tuorekelmun pitäisi poistaa viinistä korkkivian aiheuttama ikävä puiseva maku, jolloin siitä saisi taas juomakelpoista. Hedelmäisyyttä tämä niksi ei luonnollisesti viiniin palauta, mutta ainakin ikävin korkin maku kuulemma lähtee. Kuulin jälkeenpäin, että sellofaani toimisi tähän tarkoitukseen vielä elmukelmua paremmin.
Lauantain Heidsieckin korkkivika oli harmittavasti sen verran paha, että muutaman tunnin tuorekelmukäsittelykään ei onnistunut poistamaan kaikkea korkin makua viinistä. Mutta ainakin yritimme ennen kuin raskain sydämin luovutimme taiston korkkia vastaan.
Eri tutkimuslähteiden mukaan korkkivikaisten viinien osuus luonnonkorkilla suljetuista viineistä on yleensä prosentin-parin luokkaa, joten jos kuluttaa paljon viinejä joutuu säännöllisesti kohtaamaan viinejä joissa on korkkivika. Tämä lienee niitä riskejä jotka on vain hyväksyttävä, jos haluaa juoda luonnonkorkilla suljettuja viinejä.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti