Paluu Koreaan

Viime viikonloppuna vietimme Etelä-Virossa Viljandissa viime vuotisen Korea-reissuporukan reunionia. Viiden hengen porukastamme ehti kuukauden matkan aikana tulla tiivis yhteisö, ja nyt päätimme kokoontua koko poppoolla etelä-virolaiseen maataloon kokkaamaan korealaista ruokaa virolaisella twistillä.

Korea reunion - www.blancdeblancs.fi
Ruokalistalle pääsi monta tuttua ruokaa kuten sashimia, riisiä merilevään käärittynä, salaatinlehdissä tarjoiltua kalaa ja vahvalla korealaisella kastikkeella maustettua kevätsipulia. Kimchi oli itseoikeutettu osa ruokatarjontaa. Monipuolinen korelainen ruokakulttuuri ehti kuukauden aikana tulla tutuksi, ja totesimme matkaseurueeni kanssa, että onnistuimme yllättävän hyvin rekonstruoimaan korealaisia makuja virolaisista raaka-aineista. Aidon korealainen kimchin lisäksi valmistimme "virolaista kimchiä", eli korealaisella kastikkeella maustettua hapankaalia. Turha kai mainitakaan, että aito korealainen vei voiton, vaikka yritys olikin yllätävän hyvä.

Ruokajuomana oli luonnollisesti Sojua, mutta yksi matkakumppaneista oli tehnyt melkoisen kulttuuriteon ja säästänyt Wine Korea -tutustumiskeikalta pullon korealaista punaviiniä. Château Mani 2010 Edition Limitée oli ehtinyt kehittyä parhaan vaiheensa ohi, ja tarjoili meille hieman etikkaista aromia. Maistoimme kyseisen viinin vuosi sitten tilavierailulla, mutta silloiseen positiivisempaan makuelämykseen vaikuttanevat ainakin ne seikat, että olin tuolloin pahan ruokamyrkytyksen kourissa, minkä lisäksi emme olleet saaneet oikeaa viiniä piiitkään aikaan, joten vertailu oli hankalaa. Korea-dinnerin Château Mani jäi tällä kertaa pääosin juomatta.

Kokemuksesta innostuneena aion kotonakin kokata korealaista ruokaa, sillä se on ihanan kevyttä, maukasta ja tulista. Sojua voikin sitten hankkia seuraavalla Tukholman-keikalla, sillä Systembolaget myy tätä maailman suosituinta viinaa.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti