Täsmäisku Tallinnaan

Tallinnassa on aina kiva käydä. Kaupunki kuhisee toinen toistaan kiinnostavampia ravintoloita, joita on kerta toisensa jälkeen hauska päästä testaamaan. Viikonlopun tyttöjen matkalla testiin pääsi kolme uutta paikkaa joista erityisesti yksi pääsi todella yllättämään.

Sfäär Tallinn - www.blancdeblancs.fi
Sfäärin viinihyllystä löytyy myös mielenkiintoisia pulloja.

Laivan tultua satamaan kävimme lounaalla Sfäärissä, joka oli hyvin trendikkäästi sisustettu ravintola ja kauppa. Aamiaismenu näytti erittäin kiinnostavalta, mutta iltapäivän puolella kun oltiin, kuulosti pasta houkuttelevammalta vaihtoehdolta. Sfäärin lämmin ruoka oli perushyvää kamaa, mutta aamiainen olisi varmaan ollut parempaa. Viinilista on ihan mukavan pituinen, ja laseittainkin on jonkin verran vaihtoehtoja. Mieleni teki skumppaa, joten päädyin ottamaan lasin Langloisin Crémant de Loire'a.

Päivän kohokohdat olivat kuitenkin tulossa vasta illalla. Olimme buukanneet koko neljän hengen porukallemme hieronnat Sinine Salong Spasta, emmekä olisi voineet paljon onnellisempia olla hoitojen jälkeen. Tai niin luulimme.

Restoran Tuljak, Tallinna - www.blancdeblancs.fi
Tuljakin hämyinen miljöö.


Über-kuskimme Kaido ajoi meidän vajaan kymmenen minuutin ajomatkan päähän keskustasta lähelle laululavaa. Kerrostalojen keskeltä löytyy neuvostoajoista muistuttava betonibunkkeri, jossa loistaa punaisella teksti "Tuljak". Tallinnan suosikkiravintolan NOA:n omistajien toinen ravintola oli ihan täysin villi kortti, jota halusin lähteä kokeilemaan, mutta illallisen jälkeen olimme koko porukalla sitä mieltä, että Tuljak oli paras ruokaelämys pitkään aikaan.

Bunkkerin sisältä löytyy viihtyisästi sisustettu ravintola, jonka lista tarjoaa mielenkiintoisia löytöjä. Keittiön tervehdyksenä alkuun kannetaan pöytään porsaankylkeä, maapähkinäsinappia ja tummaa kuminaleipää. Näistä on tarkoitus koota oma voileipä. Tällä tavoin Tuljak haluaa kunnioittaa yli 50-vuotista historiaansa, paikka on nimittäin alunperin toiminut voileipäravintolana.

Tuljak Caviar taco - www.blancdeblancs.fi
Tuljakin mätitaco. Kuva lainattu matkaseurueelta.


Snack-listalta omaksi suosikikseni nousi Atlantic Oreo, täytekekseiltä näyttävä annos, jossa silakka oli hienonnettu keksien väliin. Yksinkertaisuudessaan huikea esitys. Herkullista oli myös mätitaco, ja seuralaiset kehuivat vuolaasti grillattua romainesalaattiaan. Alkuruoille valitsin juomaksi kiinnostavan mittaiselta viinilistalta Ruinartin Blanc de Blancsin, alkoholittomista nauttivat seuralaiseni ihastuivat kurkku-omenamocktailiin.

Usein ravintoloissa käy niin, että herkullisten alkupalojen jälkeen pääruoat pettävät odotukset. Tuljakissa ei todellakaan käynyt näin. Mustekalarisotto ei ollut lainkaan sitä, mitä odotin. Mustekalan lonkeron muodostaman soikion ja lautasen reunan välissä oli pinaatinlehdillä piilotettua yrttirisottoa. Olen vähän risottonirso, mutta kunnon parmesan-määrällä maustettu annos sai myhäilevän hyväksynnän. Myös seuralaiset kehuivat pääruokiaan, varsinkin ei-niin-perinteinen ratatouille oli kuulemma herkullinen.

Tuljak octopus risotto - www.blancdeblancs.fi
Hauska mustekalarisottoannos. Kuva lainattu matkaseurueelta.


Tilasin pääruoalle lasin Pascal Jolivet'n Sancerre 2015:ta. Huippuhyvä tarjoilijamme tuli pöytään vuosikerran 2013 kanssa ja kysyi, haluaisinko mieluummin vähän kypsempää vuosikertaa, kun heiltä sattuu sitä löytymään pullo. Kiitos kyllä!

Jälkkäreihin ei valitettavasti kisakuntomme enää riittänyt, mutta vakuutuimme kaikki Tuljakista. Miellyttävä ympäristö, erittäin ystävällinen ja asiantunteva palvelu ja tietysti ruoka, joka oli kekseliästä, kaunista ja ennen kaikkea herkullista. Tänne pitää tulla uudestaan viimeistään kesällä, jolloin betonibunkkerin eteen aukeaa terassi merinäköalalla. Ensi kerralla voisi testata myös viinilistan Coravin-osastoa.

Kompressor ja letut - www.blancdeblancs.fi
Lettuja aamupalaksi? Miksipä ei.


Aamiaiselle oli melkein liikaa vaihtoehtoja, ja arvoimme muun muassa Kohvik Sesoonin ja F-Hoonen välillä. Päädyimme kuitenkin lettuihin. Rataskaevu-kadulta löytyy huippusuosittu Kompressor, jossa pitää olla ajoissa paikalla, mikäli mielii saada lettuja säädyllisessä ajassa. Annan pannukakkupaikalle vahvan suosituksen, jos etsii tuhtia aamupalaa. Ajattelin saavani elegantin ohuita crêpesejä kuten Ranskassa, mutta Kompressorin letut ovat isoja ja paksuja. Ja niissä on kuitenkin myös sopivasti täytettä, joko suolaista tai makeaa. Olimme onneksi ystävieni kanssa fiksuja ja puolitimme lettuja voidaksemme maistaa useampia sortteja. Omalle lautaselleni päätyi tomaatilla, fetalla ja pestolla täytetty suolainen lettu sekä makea lettu banaanilla, hunajalla ja jäätelöllä.

Tämä lyhyt viikonloppuvisiitti oli taas hyvä esimerkki siitä, Tallinna on mainio kohde kulinaristille. Ja näin pahimman turistisesongin ulkopuolella kaupunki oli oikein symppis, kun ei ollut laumoittain känniääliöitä kaduilla harhailemassa.

Talvinen Tallinna - www.blancdeblancs.fi
Talvinen Tallinna on kaunis.


0 kommenttia:

Lähetä kommentti